Syksyä

Kanalintukausi alkaa olemaan vähissä. Pientä väliaikaraporttia tässä.
Elokuun reissu Ruotsiin täytti tavoitteen: Omun Hupille ensimmäinen haukkulintu sieltä! Lämpimissä, jopa kuumissa keleissä kuljettiin kuusi päivää Vilhelminan seuduilla. Lintuja oli paremmin kuin viime vuonna, ei kuitenkaan parhaiden vuosien malliin. Syynä lienee erittäin runsaat varis- ja korppikannat, kuten myös ketut. Saaliit jäivät heikoiksi mutta saivatpahan koirat ja äijä liikettä.

Omun Hupi vehreässä metsässä. Huomioi "Immo Kuutsa", karvanlähtöä tuon verran jäljellä.

Siinä se on, ensimmäinen! Tilanteita oli runsaasti, ei vaan tuurit olleet kohdallaan.

Viimeisen päivän iltalenkin viimeinen kaksisataa metriä toi tuloksen. "Nothing is over until its over..."

Kauden toinen pidempi reissu suuntautui Savukoskelle, jossa päästiin kulkemaan hyvissä keleissä ja maastoissa. Linnut vaan olivat arkoja, alkoivat kestämään haukussa parin kilometrin päässä tiestä.

Kumpikin koira on syksyn aikana kehittynyt tosi paljon, kunhan Heta jättää turhan tarkkuuden ja "nuohoamisen" vähemmälle, alkaa tapahtumaan!

Vintilätunturin maastossa tyrin sitten oikein huolella Hetan hienon metsohaukun. Piti pyytää anteeksi koiralta, metsän Tapiolta ja lopulta koko maailmalta. Heta suhtautui asiaan ammattimaisen viileästi, onhan noita nähty, tuntui tuumivan...

Vintilätunturista. On ihan oikeeta pystykorvamehtee.

Kahvit Pahaojan varressa.

Oiskohan se tuolla kannon alla?

Ihminen ja koira viihtyy näissä maisemissa. Ymmärrätte varmaan miksi.

Seitajärven partisaanituhon muistomerkki. Kävin paikalla, merkki hävinnyt maastosta. Lakki lähti kuitenkin päästä...

Pitempien reissujen välissä sitten kotomaan aloituskeikka Juukaan, jossa läheltä piti -tilanteita, lähialueella tapahtuneita päivän pätkiä, joista yhden tuloksena Linnustajan Hetalle hieno palkkiolintu, kehitystä lintukoeran opinnoissa tapahtunut oikein hyvin.

Täältä tähän, jatkoa myöhemmin.

- pena -