Kanalintuja yriteltiin Linnustajan Hetan ja Omun Hupin kera jahdata elokuun 25 päivästä lokakuun loppuun. Kausi aloitettiin Ruotsista perinteisistä paikoista, Suomen aloitus hoidettiin alta pois Länsi-Suomussalmella ja lokakuussa tehtiin pari mutkaa Savukoskelle.
Kuljettiin etupäässä turhan tuulisissa tai sateisissa keleissä. Synkkä epäonni seurasi meitä lähes koko kauden, aivan lopun pieniä onnenpipanoita lukuun ottamatta.
Elokuussa ei vaan osuttu lintupaikoille, parikin kertaa kaveri oli verrattain lähellä kulkemassa saaden lintukontakteja ja heliseviä haukkuja lähes kuin "ennenvanhaan" ja meikäläinen sitten eteni - arvaatte varmaan - tyhjässä metässä.
Punainen pystykorvainen koera on siitä erikoinen kapistus, että se oppii tuossa neljän-kuuden vuoden välissä lukemaan ajatuksia. Näin kävi Hetallekin tänä syksynä, eli haku oli todella hyvää ja eteni juuri oikeilla paikoilla. Harmi vaan että haukut ja varsinkin palkinnot jäivät aivan liian vähiin.
Jotain kuitenkin...
Saa nähdä alkaako Heta ensi syksynä tekemään lintuja. Senhän nämä koerat oppivat tuon ajatusten luvun jälkeen.
Hupikin oli kehittynyt hienosti viime vuodesta, haku on parempaa kuin Hetalla tuossa iässä ja homma alkoikin lupaavasti tyssäten lopulta tyhjiin mehtiin ja hiukka huonoihin keleihin.
Ruotsissa tuli tehtyä myös volttilähtö, elikkä yksi iltapäivä ajelin hiukka matkaa, kävin lunastamassa vuosiluvan ja hyvinkin tarmokkaasti sekä päättäväisesti siirryin maastoon. Siinä sitten kun sain auton parkkiin ja muutenkin kuseksittua, älysin että ase-arsenaalihan onkin kämpillä. Mitäpä minä sivarina olisin metässä tehnyt. Ei muuta kuin autoon ja helevetinkyytiä kämpille ja takaisin kun kerran tuli suunniteltua että sinne. Välimatkaa noin 70 kilometriä sivu, vähän reilu tunnin voltti. Onneksi valoisan aika oli tuolloin pitkä...
Lintukannat olivat paremmat kuin parina edellisenä syksynä. Mikäli pesintä ensi kesänä onnistuu, on tilanne hyvä. Hyvä reissu, mutta tulipahan tehtyä!
**********
Suomen kauden aloituksessa oltiin kolmen päivän luvilla tutuissa maisemissa Länsi-Suomussalmella. Lintuja tavattiin kohtuullisesti Hetan kanssa, haukku helisi parhaimmillaan yli puolen tunnin ajan mutta kun olin puusilimällä varustettu tuolloin, ei palkintoa. Ja Hupin kanssa kuljeskeltiin tyhjiä...
Sain matkaani toverin, joka ei ollut aiemmin ollut metsällä pystykorvan kanssa. Oli hienoa seurata jo ihan aikuisen miehen innostusta ja eläytymistä lajiin. Harmi että jouduin toteamaan että "tällaista tämä on, etenemistä pettymyksestä seuraavaan".
Pois tullessa käytiin morjestamassa Hupin pentua, Fiveas Aamun Halia. Pikku pennusta olikin kasvanut hieno nuori pystykorva Kirsin ja Villen hyvässä hoivassa.
En ole Hupi, olen Hali.
Elämä on ihanaa...
Samalla oli pakko poiketa Raatteen portilla, Talvisodan monumentilla
Kivet kuvaavat Suomussalmen taisteluissa kaatuneita Neuvostoliiton ja Suomen sotilaita.
Paljon kiviä. Aivan liian paljon...
Syyskuussa käytiin vielä joitakin päivän keikkoja Juuassa. Ne päivät kuluivat rattoisasti ihmetellessä luonnonvoimia, lähinnä tuulta. Myös hirvikärpäset toimittivat erityisen tarmokkaasti heille langennutta virkaa.
**********
Lokakuun toisella viikolla oli ensimmäisen Savukosken reissun aika. Matkaan mukaan lähti normi miehityksen lisäksi Jari, jolla on myös Hupin pentu, Fiveas Aamun Lysti. Kipakka ja napakka nuori koira on myös Lystistä kasvanut.
Lintuja tavattiin kohtuullisesti, arkoja olivat pirulaiset. Kun tieltä poistui riittävästi, alkoivat kestää vähän haukussakin.
Reissun parasta antia oli Jarin vanhemman koiran "henkiin herääminen" viime syksyn epäonnen jälkeen.
Omille koirille tilanteita ja pientä onnistumistakin, eli ei pöllömpi reissu ollenkaan.
Palkinto yli 20 minuutin haukun jälkeen.
Omun Hupi!
**********
Kauden lopetusreissu mellastettiin kahteen mieheen Savukoskella. Ilmoja piteli oikeastaan kaikenlaisia, mentiin napakkaan kymmenen asteen pakkaseen, sitten lauhtui, satoi lunta, satoi vettä, tuuli, oli lämmintä, satoi räntää ja pakastui aivan lopuksi.
Päivä alkoi olla sen verran lyhyt, ettei ehtinyt käyttä kuin yhtä koiraa metässä. Tuurit jatkui ennallaan, eli Hupille ei vaan saatu kontaktia, nuori koira alkoi turhautua itsekin, myyrät ja hiiret olivat hyvinkin kiinnostavia, varsinkin lumikelillä. Tosin viimeisen lenkkinsä lopulla Hupi törmäsi tuoreeseen hajuun ja silloin alkoi melkoinen ralli! Mutta ei lintua löytynyt, ei tietenkään! Oireet olivat kuitenkin hyvät ja tästä jatkamme hänen kohdallaan fasaanitreenillä kotimaisemissa vielä tänä vuonna.
Aikoinaan kouluna toimineen majoitteen seinältä poimittu ajatus.
Hetan kohdalla tuurit korjautui loppua kohti ja jotain tapahtumiakin tapahtui...
Palkinto.
Heta ehti haukkua tätä 80 minuuttia ennenkuin pääsin laatimaan ampuma-asetelman.
Ajattelin, kun alkoi kestämään haukussa, että tätä en tyri. Enkä tyrinyt.
Lyhyen päivän aikana ei kerkeä paljoakaan tulilla illistelemään. Pakko painaa heltta punasena.
Instant makkaratulet.
Tällainen oli lintukausi 2014 kaikessa karmeudessaan, toivottavasti jaksoitte lukea. Yritän jatkossa parantaa tapani ja bloggailla tiheämpään sekä lyhyempiä tekstejä. Minut löydätte myös facebookista, jonne olen tilittänyt raskaimpia tuntoja näistä reissuista heti tuoreeltaan.
Hyvää talven (?) jatkoa!
Pena
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
