perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuvia kuvia

Laitellaanpa pitkästä aikaa kuvia koirista. Ensiksi oma pitkäkarvainen kaunokaisemme Nova. Lumi ei haittaa Novaa ja se nauttiikin ulkona olemisesta kun pakkasta ei ole liikaa.





Sitten kasvattimme Meli (F.Destiny´s Darling) oman rottansa kanssa.


Malla joka myös on kasvattimme (F. Excellent Esmeralda).




Sitten hieman kuvia meidän päikkäri hetkiltä. Meillä ei tarvitse/saa ikinä nukkua yksin päikkäreitä, varsinkaan sohvalla, jossa aina on kainaloisia enemmän tai vähemmän....

Tässä Tosca ja Jade


Jade, Nova ja Tosca


Nova, Tosca ja Jade.


tiistai 3. helmikuuta 2015

CHIC pennut 1 vuotiaita

Suuren suuret synttäri onnittelut 1-vuotiaille Chic pentueen Bilbolle, Susulle ja Legolle!!!
Kiitos jokaisen perheelle pentujen hyvästä hoidosta ja huolenpidosta!! 


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kasvattimme Allin (F. Amada Ariella) pennut

Kasvattimme Alli sai 12.1. 1 narttu pennun ja 2 uros pentua. Pentueen isänä on FI MVA EE MVA LT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA EEJV-13 EE-13 Millgret Camil.
Hurjasti onnea kaikille asianosaisille!!



Lisätietoja vapaana olevista pennuista sekä yhteystietoja löytyy täältä


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Horinoita vuoden takaisista - ja vähän tuoreemmistakin

Tasan vuosi sitten elettiin Peräkorvessa kiivaita hetkiä. Aamulla kymmenen aikoihin oli saatu vastaus Hupin progetesteistä, aikaa astutukselle oli ainoastaan uuden vuoden aattoilta. Vuoden 2014 puolella oltaisiin jo auttamattomasti myöhässä!

Työpäivän jälkeen oli vielä Mymmelin ratsastustunti, joka loppui kello 16. Iltapäivä oli jo arvottu, että soittaako vaiko eikö. Ratsastuksen aikana sitten rohkaisin mieleni ja soittaa päräytin Ruskan isännälle, joka ymmärsi ja ystävällisesti lupasi ottaa meidät vastaan. Niinpä lähdettiin ajamaan Vieremälle illan jo pimennyttyä.

Itse toimitus tapahtuikin koruttomasti "niks-naks", jonka jälkeen pääsimme ajamaan kohti kotia rakettien jo räiskyessä. 
Uuden vuoden päivänä jalostusneuvoja soitti ja kysyi tilannetta sekä lupaa laittaa astutus näkyville astutuspörssiin. Lupa heltisi ja ensimmäinen kysely pennuista tuli vielä saman  päivän aikana! Ei ihan vielä silloin pystynyt tekemään varausta... Puheluita tuli kaiken kaikkiaan kymmeniä.

Maaliskuun toisen päivän aamulla vartin yli kuusi havahduttiin pienen punaisen koeran pennun ääniin - vihreä narttu eli Martta oli syntynyt! Itse tulin puolen yön jälkeen olympiastadionilta Talviklassikosta (jonka muuten HIFK voitti kaapaten näin Helsingin pysyvän ja kiistattoman kiekkoherruuden narrilaumalta), eikä silloin vielä ollut muuta oiretta kuin pientä pesäntekoa. Martan jälkeen syntyi järjestyksessä Karu, Lysti, Assi ja pienen tauon jälkeen Hali. Fiveas Aamun pentue oli nähnyt päivän valon.



Erinäisten vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen koitti (vihdoinkin) pentujen luovutus...


Kasvattajan ilmeestä voinette lukea hyvin valvottujen öiden mukanaan tuoman ilon ja autuuden...
Ei vaiskaan, mukaviahan nuo pikku perkeleet ovat, vaikka liikkuvatkin ääntä nopeammin (ilman aivoja), ovat hyvinkin hanakoita testaamaan naskalihampaiden tehoa ja toimivuutta kaikkeen elolliseen tai edes etäisesti siltä vaikuttavaan. 
Myös eritteitä irtoaa tuollaisesta kolmen kilon kimpaleesta kunnioitettavasti, veikkaan että noin kolme kiloa vuorokaudessa.

Hienointa asiassa on, että kaikki punaiset pystykorvaiset pennut saivat erinomaiset isännät joiden opastuksella ovatkin oireilleet ihan kuin lintukoerat konsanaan. Onpa kolmen haukkutyöskentely jo palkittu sillä parhaalla tavalla, haukkulinnun pudotuksella.

Kiitos kaikille mukana eläneille vuodesta 2014.

Heliseviä haukkuja ja suoria laukauksia vuodelle 2015!

Anu, Pena, kakarat ja koerat

PS. Julkisesti täten lupaan, että mikäli SPJ:n lievästi sanottuna erikoiset höpö- eikun epikerroin tulkinnat järkevöityvät edes hieman, on Linnustajan Hetan vuoro tehdä pentuja. Taitaa vaan valitettavasti mennä yhden Hetan ikä odotellessa järkeä rotujärjestömme päättäjille.
Pena

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa...

Mennyt vuosi on opettanut paljon elämästä ja ihmisistä. Vuoteen on mahtunut suurta surua poisnukkuneiden rakkaiden vuoksi, mutta on myös saatu kokea upeita, ihania hetkiä läheisten ja ystävien kanssa. Koirat ovat myös olleet isossa osassa elämässämme tänä vuonna. Olemmekin niin onnekkaita kun kasvateillemme on kaikille löytynyt upeat kodit joissa heistä huolehditaan ja rakastetaan. KIITOS TEILLE KAIKILLE SIITÄ!!

Tämän vuoden kaikki oppiminen ei ollut niin positiivista. Kantapään kautta on saanut kokea koiramaailman nurjan puolen. Kuinka joidenkin on niin helppoa unohtaa periaatteensa kun se huono "arpaonni" sattuu omalle kohdalle. On niin helppoa salata asioita ja lakaista ne maton alle. On niin helppoa hiljaisesti hyväksyä kaikki ja on niin helppoa olla hiljaa ottamatta mitään kantaa. Prahanrottakoira on rotuna haasteellinen kasvatettava, koska meillä ei ole rodun sairauksista todenperäistä tietoa saatavilla ja siksi meidän pitäisi olla erityisen tarkkana jalostukseen käytettävien koirien terveyden suhteen. Myöskin sukusiitosten  kanssa tulisi olla tarkkana, koska niiden hyvien geenien lisäksi lisääntyvät myös ne huonot geenit. Rodun terveys ei tule paranemaan jos toimitaan kuten edellä mainitsin. Vaikka se kirpaisee niin jokaisen pitäisi pystyä olemaan kriittinen omaa koiraansa ja sen jalostuskäyttöä kohtaan varsinkin jos kyseessä on koiran terveys!  Odotettavissa on varmasti paljon yllätyksiä rodun terveys asioiden suhteen kunhan pääsemme muutamia vuosia eteenpäin...

Vuosi opetti myös jotain ystävyydestä. Onneksi opetti, koska muutamien ns. ystävien menetys on tuonut tilalle jotain paljon parempaa ja hurjan paljon upeita asioita niin koiramaailmassa kuin yksityiselämässäkin. Onneksi ne todelliset ystävät ovat pitäneet tarvittaessa jalat maan pinnalla ja tsempanneet kun on ollut sen aika. Onni on kun voi valita ystävänsä ja ne jotka haluaa pitää lähellään, 

Paljon elämää mahtui taas tähän vuoteen. Paljon se otti mutta paljon myös antoi!! Odottavaisin ja onnellisin mielin uuteen vuoteen katsoen kera rakkaimpien ja läheisten.

KIITOS TÄSTÄ VUODESTA JA KUULUMISIIN 2015!!


tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhaisaa Joulun aikaa

 Kennel Fiveas väki toivottaa kaikille kasvateillemme omistajineen ja myöskin kaikille ystävillemme RAUHAISAA JOULUA!!!




lauantai 13. joulukuuta 2014

Kasvattien kuulumisia

Laitetaanpa pentujen kuulumisia kuvien modossa.

Bilbo (F.Chic von Chopin) 


Malla (F. Excellent Esmeralda) 



Hilma (F. Excellent Esme)


Hugo (F. Excellent Esteban)



Meli (F. Destiny´s Darling)



Suuret kiitokset pentusten kuvista ja kuulumisista!! :)